Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Lenkkeily ja aktivointi

Tosiasiahan on, että hoitolareissu on koiralle aina vähän jännä paikka. Reippaalla liikunnalla ja tarhassa ololla stressi lievittyy ja olo helpottaa. Monilla on täällä jopa tosi hauskaa.

Ensimmäinen ilta menee ensikertalaiselle usein ihan paikkaan totuttelemiseen. Erityisesti varautuneiden tai muuten herkkien koirien kanssa tehdään heti alkuun pieni kävelylenkki tutustumis- ja rauhoittumistarkoituksessa. Tutut ja reippaat koirat voivat jäädä hoitolaan tai tarhaan suoriltaan.

Hoitolassa on yleensä yllättävänkin hiljaista ja rauhallista mutta toki hoidossa olevat yksilöt vaikuttavat tähän kovasti. Todennäköisin mekkaloinnin paikka on uuden koiran tai vieraan ihmisen saapuminen hoitolaan. Perjantai-iltapäivisin on usein saapuvien koirien suma ja hiukan levotonta. Viimeistään iltaan mennessä tilanne rauhoittuu.

Päivän pitkät lenkit ovat yleensä 3-5 km mittaisia. Fillaroidessa lenkki saattaa venyä 12 kilometriinkin kun oikein jouhevaa seuraa osuu kohdalle. Käytän polkupyörää paljon apuna mutta vauhti määrittyy koiran mukaan.

Sosiaaliset tapaukset löytävät seuraa joko hoitolasta tai omista koiristani. Tutustuttaminen  tehdään aidan läpi mahdollisten kärhämien estämiseksi. Siinä näkee nopeasti tulevatko tyypit toimeen vai eivät.

 

Kuvagalleria